Ostoskorissasi ei ole tuotteita.
Tällä hetkellä olette:
Ruusujuuri
Ruusujuuri on adaptogeeninen kasvi, joka vahvistaa elimistöä
ja auttaa sitä selviytymään äärimmäisissä olosuhteissa. Se myös lievittää kipuja
ja päänsärkyä ja estää kasvainten kasvua. Perinteisesti Ruusujuuri tunnetaan
koristekasvina. Sen meheviä C-vitamiinia sisältäviä lehtiä käytetään myös
salaattina. Juurakosta puristettua öljyä käytetään myös kosmetiikkatuotteissa
lähinnä sen hyvän tuoksun takia. Nykyään Ruusujuurella on voimakkaasti kasvava
merkitys myös rohdoskasvina. Ruusujuuri – ”Pohjolan Ginseng” on tällä hetkellä
yksi kiinnostavimmista lääkekasveista maailmassa. Sen lääketieteellinen arvo
nykyajan kiireiselle ja stressaantuneelle ihmiselle on merkittävä.
50g pussi.
Savonlinnan Yrttipaja Oy
Savonlinnan Yrttipaja Oy:n tuotteiden lähtökohtana on korkealaatuisten
kotimaisten raaka-aineiden käyttö. Yritys kouluttaa niin viljelijät kuin
kerääjätkin ja vaatii näiltä omavalvontasuunnitelma. Lisäksi vielä Suomen puhdas
luonto ja pitkät valoisat yöt antavat oman lisänsä ylivoimaiseen makuun ja
tuoksuun. Keinotekoisia aromiaineita ei käytetä eikä tarvita. Kaikki tuotteet
ovat Suomessa tehtyjä, tästä takeena yrityksen avainlippu.
