Ostoskorissasi ei ole tuotteita.
Tällä hetkellä olette:
Hyvinvointi & vastustuskyky
Hyvä vastustuskyky on hyvinvoinnin kulmakivi.
Mm. yksipuolinen ravinto, stressi, infektiot ja ympäristön
saasteet heikentävät vastustuskykyämme.
Vastustuskykyyn vaikuttavat monet hyvinvoinnin
osatekijät, kuten terveydentila, elämän-tilanteen stressaavuus ja ravitsemus. Liikunta
kohentaa yleiskuntoa, ja hyväkuntoisella on yleensä myös hyvä vastustuskyky.
Kevyen tai kohtuullisen rasittavan liikunnan harrastaminen tehostaa
vastustuskykyä ja suojaa ylähengitystieinfektioilta.
Rankan, paljon energiaa kuluttavan liikuntasuorituksen
jälkeisinä tunteina ja päivinä elimistö on tavallista herkempi infektioille.
Tämä johtuu siitä, että kovassa rasituksessa stressihormonien
tuotanto kasvaa, mikä saattaa vaikuttaa kielteisesti immuunipuolustuksessa
tärkeiden valkosolujen ja vasta-aineiden määrään ja aktiivisuuteen. Samasta syystä
flunssa iskee usein rankan työ- tai tenttirupeaman seurauksena.
Kun stressaava elämäntilanne helpottaa ja itselleen antaa luvan olla väsynyt,
vastustuskyky ikään kuin avaa ikkunan infektioille.
Vastustuskyvyn kannalta on erityisen tärkeää huolehtia palautumisesta nukkumalla
ja lepäämällä riittävästi sekä syömällä terveellisesti. Jos tehokas treenijakso tai kova
liikuntasuoritus ajoittuu kylmään vuodenaikaan, flunssariski kasvaa harppauksella.
Syys- ja talviaikaan viruksia on eniten liikkeellä, ja kovan ponnistuksen jälkeen niille on
tavallista herkempi. Kylmä ei sinänsä aiheuta flunssaa – vaan virus – mutta kylmä
koettelee vastustuskykyä.
| Tuotteet 1 - 16 tuotteista 103 yhteensä | Sivu: | Näytä sivua kohden |
-
Dynaforce
Lue tuotetiedot9,75 € -
Bee Pollen Elixir
Lue tuotetiedot8,41 € -
Visioblue Strong
Lue tuotetiedot19,22 € -
Argimax
Lue tuotetiedot23,18 €
-
X-Potens Tribulus 500
Lue tuotetiedot21,15 € -
Selesan
Lue tuotetiedot6,28 € -
Femiwell
Lue tuotetiedot15,06 € -
Menowell 45+
Lue tuotetiedot14,00 €
-
Echinamax
Lue tuotetiedot6,15 € -
Immunoglucan
Lue tuotetiedot12,78 € -
Propolmax
Lue tuotetiedot6,28 € -
Ternimax
Lue tuotetiedot24,05 €
-
Zinkosan
Lue tuotetiedot5,41 € -
Xylisweet Acerola
Lue tuotetiedot5,22 € -
Colonic Plus Inuliini
Lue tuotetiedot6,76 € -
Colonic Plus Probiootti
Lue tuotetiedot14,00 €
| Tuotteet 1 - 16 tuotteista 103 yhteensä | Sivu: | Näytä sivua kohden |

