Hankintatukku oy on 5.2.1982 toimintansa aloittanut
suomalainen lääketehdas, jonka erikoisalana ovat ravintolisät. Hankintatukku on
tablettien, uutteiden, nesteiden ja kapselien suurin valmistaja Suomessa.
Hankintatukun lääketehdas sijaitsee puhtaassa ja luonnonläheisessä ympäristössä
Karkkilassa, eikä lähellä ole muuta teollisuutta. Yhtiön toiminta perustuu
ravitsemustieteelliseen ja biokemialliseen luonnonaineisiin erikoistuneeseen
asiantuntemukseen.
Sopimusviljelmiltä hankitaan luomurohdoksia
Suurin osa Hankintatukun käyttämistä rohdoskasveista viljellään yhtiön omilla
sopimusviljelmillä, jotka sijaitsevat Itä-Suomessa. Viljelmillä noudatetaan GAP
(Good Agricultural Practice of Medicinal and Aromatical Plants) -kansainvälisen
laatujärjestelmän ohjeita.
Hankintatukku on keskittänyt Mikkeliin uusien yrttien ja rohdoskasvien
tutkimusprojektit ja tutkimussuunnitelmat tehdään yhteistyössä Maa- ja
elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) Ympäristöntutkimuksen osastoon
kuuluvan Ekologisen tuotantoaseman kanssa.
Myös yrttien ja rohdoskasvien viljelyn kenttäkokeisiin sovelletaan
GAP-laatujärjestelmän ohjeita. Hankintatukku hyödyntää viljelykokeiden tuloksia
korkealaatuisten ja puhtaiden suomalaisten yrttien ja rohdoksien kasvattamiseksi
luontaistuotteita varten.
Hankintatukun tuotevalikoimasta
Hankintatukun tuotevalikoima on varsin laaja, se sisältää yli 400 eri
tuotenimikettä luontaistuotteita kuten ravintolisiä ja rohdosvalmisteita.
Tuoteryhmiin kuuluvat mm. vitamiini- ja kivennäisainevalmisteet, lesitiini- ja
öljyvalmisteet, rasvahappovalmisteet, laihdutusvalmisteet, fytoterapeuttiset
tuotteet, lääkelain alaiset rohdosvalmisteet ja luontaiskosmetiikka. Fytoterapia
tarkoittaa kasvirohdosten käyttöä terveyden ylläpidossa ja sairauksien hoidossa.
Hankintatukun osaaminen on parhaimmillaan erilaisten ja monipuolisten tablettien
tuotannossa. Yhtiö tuottaa lisäksi kovia kapseleita, uutteita ja muita
nestemäisiä valmisteita. Esimerkkeinä Hankintatukun laadukkaista tuotemerkeistä
ovat Piimax, Calcia, Vitatabs, Magnesan, Vitamar, Fosfoser Memory, Prevesan,
Remasan, Urisan ja Echinamax.
Hankintatukun menestystekijät
Yhtiön menestystekijöitä ovat tutkimus ja innovatiivinen tuotekehitys.
Hankintatukun tuotekehitystyö on aktiivista. Jokaisen uuden tuotteen perustana
on tieteellinen tutkimusnäyttö. Hankintatukku tekee yhteistyötä alan parhaimpien
asiantuntijoiden kanssa ja tuoreinta tieteellistä tietoa hyödyntäen, jotta yhtiö
voisi valmistaa sekä Suomen markkinoille että vientiin ravitsemuksellisesti
tarkoituksenmukaisia, ajanmukaisia ja korkealaatuisia sekä tasapainotettuja
tuotteita.
Hankintatukun tieteellinen neuvottelukunta
Hankintatukun asettamien laatutavoitteiden ja yhtiön tuotekehityksen
toteutumista käytännössä ohjaa säännöllisesti kokoontuva tieteellinen
neuvottelukunta. Sen jäsenet ovat tohtoripätevyyden hankkineita tiedemiehiä
edustaen kansainvälistä huippuosaamista kasvitieteen, farmasian, lääketieteen,
kemian ja elintarviketeknologian erikoisaloilta.
Modernit laboratoriot
Tehtaan ja Hankintatukun oman yritysryhmän laboratorioissa tehdään
ensisijaisesti tuotekehitys- ja tutkimustyö. Hankintatukku hyödyntää
prosessilaboratorion lisäksi EU-standardien mukaan akkreditoitua mikrobiologista
ja kemiallista laboratoriota. Yhtiön laboratorioissa käytetään nykyaikaista
laitteistoa mm. vitamiinien, kivennäisaineiden ja kasviperäisten ainesosien
pituisuuksien mittaamiseksi.
Automatisoitu tuotanto lääketehtaassa
Luontaistuotteiden valmistaminen edellyttää huippuluokan laitteiden lisäksi
tarkkaa ja valvottua tuotantoprosessia. Hankintatukun tehtaassa käytetään
moderneja tabletointi-, kapselointi- ja muita farmasian alan erikoiskoneita.
Tehtaan vuosittainen tuotanto on yli 300 miljoonaa tablettia ja kapselia, jotka
on pakattu asiakasystävällisesti joko lääketölkkeihin tai läpipainopakkauksiin.
Yrttien ja rohdoksien uuttamisessa nesteiksi käytetään vaativaa nesteiden
tuotantoteknologiaa. Uusimpana teknologiana on otettu käyttöön yrttien ja
rohdoksien hyödyntämiseen perustuva voiteiden, geelien, shampoiden ja
hoitoaineiden tuotantolinja.
Hankintatukun tuotannon perustana GMP laatu- ja tuoteturvallisuusjärjestelmä
Lääketehtaille laaditut ohjeet, joiden avulla määritetään tarkasti eri
tuotantovaiheet ja niihin liittyvä tarkastusjärjestelmä, ovat Hankintatukun
tuotannon perusta. Jotta hygieniataso olisi mahdollisimman korkealla, käytetään
Hankintatukun tehtaassa mm. puhtausvyöhykkeitä, sulkualueita, erillisesti
ilmastoituja tuotantotiloja ja täysautomaattisia pakkauslinjoja. Lisäksi
Hankintatukku kouluttaa jatkuvasti henkilöstöään erityisosaamisen
parantamiseksi.
Yrityspalkinto Hankintatukulle
Kauppa- ja teollisuusministeriö myönsi Hankintatukku Oy:lle vuonna 1988
yrittäjäpalkinnon yrittäjähenkisyyden, ja innovatiivisuuden tähden sekä
Hankintatukun monia eri tieteenaloja hyödyntävästä lähestymistavasta.
Ostoskorissasi ei ole tuotteita.
