Ostoskorissasi ei ole tuotteita.
Tällä hetkellä olette:
Bioteekin Alfalipoiini
Alfalipoiinihappo on poikkeuksellisen tehokas antioksidantti eli haitallisilta hapettumisreaktioilta suojaava aine, jonka merkitys on erityisen tärkeä nykyajan stressaantuneille ihmisille. Pienikokoisena rasva- ja vesiliukoisena yhdisteenä se kulkeutuu tehokkaasti sekä solujen sisä- että ulkopuolelle, jopa aivoihin.
Alfalipoiinihappoa on jonkin verran vihreissä kasviksissa ja punaisessa lihassa, mutta sen saanti monipuolisestakin ravinnosta on hyvin niukkaa. Elimistö muodostaa myös itse alfalipoiinihappoa, mutta vain kaikkein välttämättömimpiin solutoimintoihin. Lisäksi sen muodostuminen alkaa vähetä suhteellisen varhain aikuisiässä. Sen vuoksi alfalipoiinihapon merkitys ravintolisänä kasvaa iän myötä.
Samalla kun alfalipoiinihappo hillitsee ikääntymisen mukanaan tuomia muutoksia se auttaa selviytymään arjen kiireistä, kun on paljon tehtävää ja muistettavaa.
Alfalipoiinihappo on vitamiinin kaltainen aine, jolla on poikkeuksellinen monipuolinen vaikutus. Se on pienikokoinen yhdiste, joka on sekä rasva- että vesiliukoinen ja kulkeutuu siksi tehokkaasti sekä solujen sisä- että ulkopuolelle. Sen saanti monipuolisestakin ravinnosta on hyvin niukkaa. Elimistö valmistaa itse jonkin verran alfalipoiinihappoa, mutta se kuluu saman tien välttämättömiin aineenvaihduntaprosesseihin, mm. energiantuotantoon. Elimistön kyky muodostaa alfalipoiinihappoa alkaa vähetä suhteellisen varhain aikuisiässä - valitettavasti juuri silloin, kun sen merkitys ihmiselle kasvaa. Alfalipoiinihappo terveellisten elämäntapojen ohella auttaa hidastamaan ikääntymisen mukanaan tuomia muutoksia, joten sen päivittäinen käyttö on sijoitus myös tulevaisuuteen! Yksi Bioteekin ALFALIPOIINI -kapseli sisältää 100 mg alfalipoiinihappoa.
Ainesosat
Alfalipoiinihappo
Täyteaine (mikrokiteinen selluloosa)
Liivate (kapseli, farmaseuttinen laatu)
Paakkuuntumisenestoaineet (kasvirasvahappojen magnesiumsuolat ja piidioksidi)
Väri (titaanidioksidi, kapselikuoressa)
Vaikuttavat aineet 1 kaps. 2 kaps.
Alfalipoiinihappo 100 mg 200 mg
Annostus
1 – 2 kapselia päivässä; niellään kokonaisina runsaan veden kera. Herkkävatsaisille suositellaan valmisteen ottamista ruokailun yhteydessä. Sopii jatkuvaan käyttöön.
Käyttörajoituksia
Varmuussyistä ei suositella raskaana oleville, imettäville äideille eikä lapsille.
Pakkauskoko 60 kapselia (17 g)
Ei sisällä maidon ainesosia, soijaton, sokeriton, laktoositon, hiivaton ja gluteeniton.
Suomen Bioteekki Oy
Bioteekki Oy aloitti toimintansa vuonna 1993 ja kehittää ja markkinoi ihmisen
fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia ylläpitäviä ja edistäviä korkeatasoisia
tuotteita. Yrityksen toiminnassa noudatetaan ISO-9001-standardin mukaista
sertifoitua laatujärjestelmää ja kansainvälistä GMP-standardia. Bioteekki
harjoittaa jatkuvaa tuotekehitystä jonka lähtökohtana on asiakkailta saatu
palaute. Yritys valmistuttaa tuotteensa pääasiassa lääketehtaissa eri puolilla
Eurooppaa. Tärkeimpiä yhteistyökumppaneita on mm. Pharmia Oy Suomessa.
